Uutta Vuotta!

Loppuvuosi on mennyt mehiläisten kanssa hiljaiselossa. Mehiläiset pysyttelevät pesissään ja olen lähinnä käynyt tarkastamassa, että myrskyt eivät ole heittäneet kattoja taivaan tuuliin. Ja tiaiset näkyvät käyvän napsimassa makupaloja pesien suuluukuilla, mutta toivottavasti eivät aiheuta isompaa hämminkiä pesien sisällä.

Näin Joulun aikaan voisi mehiläisvahasta askarrella kauniita kynttilöitä. Kerran tätä kokeilinkin, mutta totesin, että kuten kaikki muukin askartelu, ei ole minun juttu!

Ensinnäkin silikonimuotit ovat kalliita. Noin viisi senttiä korkea kuusimuotti maksoi 16 euroa! Ja viiden sentin kynttilä on tosi pieni, kuten kuvasta näkyy. Ja yhden muotin kanssa useamman kynttilän valamiseen menee hillittömästi aikaa. Toki kynttilöitä voi valaa myös esim. maitotölkkeihin tai sipsiputkiin, kokeilin myös kertakäyttökuohuviinilasia. Ja siitähän kynttilä ei irronnut millään, vaikka olin öljynnyt muotin. Eli oli todellakin kertakäyttölasi!

Mehiläisvaha, sikäli kun se on kuorimavahaa tai vanhojen kakkujen vahaa, täytyy ensin puhdistaa. Vaha on hyvin syttymisherkkää, joten lämmitin sitä veden kanssa ja siivilöin roskia pois. Näkyvät roskat sain pois, mutta jotenkin vettä jäi vahamassaan, jonka vuoksi kynttilät räiskyivät iloisesti palaessaan, vähän niinkuin sädetikut. Eli tuli sitten ulkolyhtykynttilöitä!

Ja myös sydänlangan paksuutta kannattaa miettiä. Viiden sentin kynttilä ei tarvitse kovin vahvaa lankaa tai käy niinkuin kävi, kynttilä paloi noin vartissa loppuun. Ja kokeilin myös värjätä vahamassaa jouluisen vihreäksi, vaha kun on luonnostaan tumman keltaista. Tuli kirkkaan ruohonvihreä kynttilä. En siis kokenut onnistumisen hetkiä kynttilän valannassa, mutta olen kyllä nähnyt upeita vahakynttilöitä.

Hyvää Uutta Vuotta!

Kynttilä muotissaan jäähtymässä

Iloisesti palava kuusikynttilä, huomaa liekin iso koko!

Pesät huppuun

Styroxpesissä on se huono puoli, että tiaiset, tikat ja muut koputtelijat alkavat kiinnostua laatikoiden sisällöstä. Meillä harmina on lähinnä talitintit, jotka saavat nakulteltua reikiä laatikoihin ja häiritsevät pesän talvehtimista.

Ratkaisu on ryhtyä ompeluhommiin, tein tänään suodatinkankaasta huppuja pesien ympärille. Sanovat, että tikka hakkaa tähänkin reiän, mutta onneksi niitä ei ole vielä pihassa näkynyt. Tiaisten kanssa apua tulee myös Vikke-kissalta, se päivystää aina välillä pesien luona ja yrittää napata liian uskaliaan tintin kynsiinsä. Se on sitä luonnon kiertokulkua.

Mehiläiset näkyivät olleen jo talvipallossa, kun kurkistin pariin pesään. Kevättä odotellessa!

Homma etenee, kun on hyvä apulainen!

Huputettu pesä

Singerille kyytiä

Syyshommia

Tänä aamuna taivaalta kuului kurkien huutoa. Ilma oli raikas, +4C, ja kävi kolea pohjoistuuli. Loistava päivä siivota mehiläiskalustovarasto! Miksi? No siksi, että näin kylmällä mehiläiset eivät enää lennä ja tule häiriköimään siivoushommia, niitä houkuttaa suunnattomasti hunajan tuoksuiset laatikot. Muutama sadan kaverin kanssa siivouksesta ei tule mitään.

Kalustovarastona toimii lasten entinen leikkimökki. Siitä on tehty mehiläistiivis, mutta muuten se on kylmävarasto. Rakennettu kakusto säilyy parhaiten ihan ulkolämpötilassa, tuholaiset kuolevat pakkaseen.
Ja nyt on varasto ordnungissa! Olen oikein tyytyväinen aikaansaannokseeni tältä päivältä.

Syystoimet alkavat muutenkin olla tehty mehiläisten osalta. Hunajat on lingottu ja myyty, pesille on syötetty 420 kg sokeria liuoksena (hunajan tilalle, jotta selviävät talven yli) ja ensimmäinen punkkitorjunta on tehty. Sokerin syöttö oli melkoinen homma; ostin sokerit 1 kg pakkauksissa ja liuotin veteen. Tässä on järkeistämisen paikka ensi vuonna, valmista liostakin on saatavilla.

Varroa-punkki on mehiläisten loinen, joka aiheuttaa kaikennäköistä harmia. Punkkia torjutaan erilaisilla orgaanisilla hapoilla ja liuoksilla, alkusyksystä haihduttamalla Tymol-nimistä ainetta pesään. Tymolin alkuperä on timjamissa, mutta tuote taitaa olla teollisesti valmistettu. Myöhemmin syksyllä torjuntaa jatketaan oksaalihapolla. Vaikka torjunnat ovat kumihanskahommia, ei kyseessä ole kovin vahvat myrkyt. Näin varmistetaan, että hunajaan ei keräydy jäämiä torjunta-aineista.

Hullu pesä

 Eräs mehiläispesistäni osoittautui kesän mittaan raivohulluksi. Pesässä emännöi yksi keväällä tulleista Italian emoista, joista kerroin aiemmin. Pesä sattuu sijaitsemaan pihassamme, joten elämä alkoi elokuussa käymään hieman tukalaksi, kun pesän mehiläiset lentelivät pähkähulluina ympäri pihaa ja silloin tällöin tuikkasivat piikin viattomiin ohikulkijoihin. Pari mehiläistä kyttäsi jopa ulko-ovemme vieressä ja alkoi ärhennellä ulostulijoille.

Pesälle ei ollut mitään asiaa ilman ylimääräistä varustusta: haalarin alle toppatakki ja nahkahanskojen alle kumihanskat. Melkoinen hikipuku, mutta mieluummin hikeä kuin piikkejä!

Kysyin viisaammiltani, mitä hullun pesän kanssa tulisi tehdä. Päätin jakaa pesän kahtia, listiä vanhan emon ja laittaa uudet tilalle. Ja sitten odoteltaisiin uutta, kiltimpää sukupolvea. Näin tein, vanha emo koki hukkumiskuoleman, kun upotin pyydystämäni emon vesisaaviin. Voin tunnustaa, että en tuntenut ikävää ja näytin kuolleen pirulaisen vielä perheellenikin.

Hullu emo - kuolleena

No, pesät näyttivät ottavan uudet emot hyvin vastaan, saivat samalla jo sokerilientäkin, kun syysruokinta alkoi. Täytyy tunnustaa, että olisi pitänyt tutkia vanha pesä hieman tarkemmin, sillä hullu emo taisi kostaa haudan takaa... Pesä oli emoton muutaman päivän ja sillä välin sinne oli rakennettu emokennoja. Ja kului pari viikkoa ja lämpimänä elokuun päivänä oli sitten parvi pihamännyn oksalla! Eli pesä lähti parveilemaan, kun sinne syntyi uusi emo (sen hullun emon jälkeläinen...). Normaalisti pesät kyllä parveilevat kesäkuussa.

Mä oksalla ylimmällä...

Ei paljon naurattanut, hain A-tikkaat ja pitkävartisen oksasahan sekä asetin puun alle tyhjän pesälaatikon. Pystykarsin pihamäntyä ja yritin saada parvimöykkyä alas pesälaatikkoon. Kaksi tuntia ja taisin onnistua, enkä edes pudonnut tikkailta. Pesä siirrettiin sitten illalla kauemmaksi vahvistamaan erästä emotonta pesää, saas nähdä, kuinka siinä sitten käy.

Parvi alkaa olla laatikossa

Tarina ei kuitenkaan pääty tähän, seuraa Kosto osa II. Tänään oli uusi parvi puun oksalla, nyt pihavaahterassa ja niin korkealla, että en ylettänyt oksasahani kanssa lähellekään. Tein tulet talon joka uuniin, jotta eivät ainakaan piippuihin menisi, ja odottelin miestä kotiin töistä. Ja saatiinhan tämäkin parvi pyydystettyä, se on nyt kellarissa jäähyllä ja miettii tekosiaan. Huomenna vien sen... jonnekin, en ole vielä päättänyt.

Saldona hullusta pesästä: paljon uutta opittua, ei enää Italian kaunottaria, toppatakki pelastaa pistoilta, pesä voi parveilla myös syyskesällä ja välineet parven pyydytykseen olisi syytä olla. Toivottavasti hullun pesän tarina päättyi tähän!

Uutta satoa

Kiireistä tämä mehiläistarhaajan elämä, varsinkin kun kesä kulkee jotenkin etuajassa ja sato pitäisi korjata talteen kiireen vilkkaa. Autotalliin rakenteilla oleva hunajalinkoomo on hädin tuskin valmis, mutta tämän viikon alussa vein sinne kamat ja laitteet ja tiistaina 23.7. pyörähti linko käyntiin. On se hienoa, että on oma tila, viime kesän kylppärilinkous on vielä muistissa!

Tässä muutama kuva linkousvaiheesta. Linkouksen jälkeen hunaja saa seisoa muutaman päivän selkeytymässä ja sen jälkeen on vuorossa ymppäys.

 

Hunajakakusta kuoritaan vaha pois ennen linkousta.

Minulla on moottorikäyttöinen linko, johon mahtuu neljä kakkua kerralla. Linkouksen aikana ne täytyy kääntää ainakin kertaalleen. Yhden erän linkoukseen menee noin 20 minuuttia.

Hunaja siivilöidään pariin kertaan, jotta vahamurut saadaan pois.

Emonkasvatusta

Aiemmin kirjoitin, kuinka uudet emot saapuivat kirjekuoressa. Kahdelle emoista kävi huonosti, toinen pyrähti lentoon ja palasi varmaan kotiin Italiaan, toisen suomalaiset mehiläisjuntit laittoivat hengiltä. Eli kaksi Italian kaunotarta jäi henkiin.

No nyt olen opiskellut emonkasvatusta ja alkanut ymmärtää, miksi emolla on yli kolmenkympin hintalappu. Homma on monivaiheista: ensin siirretään pikkutoukat emonkasvatuskennoihin (suoraan verrattavissa kärpäsen astutukseen, joka oli vanhassa työpaikassani sanonta pikkutarkasta nysväyshommasta), sitten katsotaan, huoliiko kasvattajapesä toukat. Ekalla yrityksellä pesä kasvatti viisi viidestätoista. Kun toukka on peitetty emokennoon, se häkitetään eli kennon ympärille laitetaan "papiljotti", jotta emot eivät tappaisi toisiaan, kun kuoriutuvat.  Ja sitten emo pitää vielä saada pariutumaan, jolloin siitä tulee muniva emo (jonka arvo on siis noin 30,-).

Emokennoja, vasemmalla hylätty kennokuppi.

Papiljotit

Emotoukkaa muuten ruokitaan, siis työläismehiläiset ruokkivat,  paremmalla sapuskalla kuin tavallisia työläistoukkia. Aine on emomaitoa eli royal geeliä. Kaunistaa ja nuorentaa kuulemma naispuoleista ihmistäkin kasvovoiteena! En ole tosin vielä ehtinyt kokeilla, mutta jos jonain päivänä näytän erityisen hehkeältä, salaisuus on royal gel.

Emonkasvatusprosessin vaihe on nyt se, että odottelen, josko häälento onnistuisi ja munia ilmestyisi pesään. Honeymoon meneillään :)

Metsärinne

Metsärinteen Hunaja -nimi viittaa tilamme nimeen Metsärinne. No, nykyään metsää on pieni pläntti pellon takana ja rinnekin on melko loiva. Tila perustettiin 1940-luvun lopussa ja on tyypillinen karjalaisten asutustila, joka raivattiin metsäiseen rinteeseen. Perheeni on nyt kolmas sukupolvi, joka täällä asuu.

Nimen keksiminen hunajan tuotantoon oli pitkällinen prosessi. Aluksi kyselin ideoita lapsiltani ja saunan lauteilla syntyi aika mukavia ajatuksia: Honey 66 (olemme lähellä kantatie 66:sta), Höllön Hunaja (sointuu hyvin, mutta Höllö, ei ehkä niin kutsuva nimi, vaikka Höllön kylässä asummekin...), Hirsilän Hunaja (Hirsilä on isompi kyläkokonaisuus, jossa asumme), Kennostoliitto ( vrt. Munamiehen kennostoliitto) jne. jne. Metsärinteen Hunaja tuli valituksi, koska se kertoo tästä maatilasta ja on mukavasti luontoon viittaava. Ja siellä metsän rinteessä on osa mehiläispesistä.

Metsä ja rinne

Kesäkuu on hujahtanut monenlaisissa puuhasteluissa ja opiskeluissa. Vahan sulatusta, vanhojen kehien keittoa ja vahoitusta, laatikoiden kokoamista ja monta muuta askaretta. Mehiläispesät olen kiertänyt kerran viikossa, lisäillyt laatikoita ja yrittänyt huomioida parveilun merkkejä. Yksi pesä oli rakentamassa innolla emokennoja ja jaoin sen pikaisesti kahteen osaan. Eipä lähtenyt parveilemaan, mutta pesän kehityskin kyllä kärsi. Muut pesät ovat olleet rauhallisia ja hyvä niin, en todella haluaisi kiipeillä männyn latvassa ottamassa kiinni karannutta parvea. Mutta vielähän tässä ehtii, kesä on vasta puolessa :)

Ja tänään tuli kesän ensimmäiset pistot! Pihassa oleva pesä oli erityisen ärhäkkäällä tuulella ukkosen alla ja sain pari osumaa haalarin läpi. Auts!

Mehiläiset mansikkamaalla

Osa mehiläispesistäni on kesäduunissa Karhun puutarhalla. Niiden tehtävä on pölyttää mansikkaa ja auttaa harmaahomeen torjunnassa. Harmaahometorjunta tapahtuu niin, että mehiläispesän kulkuaukkoon kiinnitetään laite, jonka läpi mehiläiset kävelevät pesästä lähtiessään. Laitteeseen ripotellaan torjunta-ainetta, jonka mehiläiset levittävät jaloissaan mansikan kukkiin. Torjunta-aine sisältää sieni-itiöitä ja rihmastoja ja on siis biologinen vaihtoehto kemiallisille aineille. Huippujuttu!

Olen odottanut jo hetken postia Eviralta ja eilen odotettu kirje löytyi lehtipinosta olohuoneen pöydältä. Se oli saapunut jo kaksi viikkoa sitten, mutta sisälsi iloisen uutisen: mehiläisissäni ei ole esikotelomätä -nimistä ikävää mehiläistautia! Otin näytteet varmuuden vuoksi, tauti voi olla myös piilevänä, mutta onneksi nyt ei tarvitse miettiä pesien saneerausta.

Antaa kaikkien kukkien kukkia

Tänä vuonna kesä tuntui alkavan suoraan talven jälkeen. Kukkien runsaus on uskomatonta, vai katselenko maailmaa nykyään mehiläislasien läpi. Tässä otoksia meidän pihasta, jossa voikukatkin saavat villisti kukkia.

Hunajaherkkuja

Monet ihmiset eivät oikein tiedä, miten hunajaa käyttäisi. Teen makeuttaminen on varmaankin se yleisin tapa, tosin itse en käytä teen kanssa mitään makeutusainetta. Minun TOP3 hunajavinkkiä ovat
1. luonnonjogurtti tai viili, marjat ja hunaja
2. lihakastikkeet ja marinadit
3. leivonta, esimerkiksi hunaja-pähkinäcookiet ovat taivaallisia (resepti seuraa myöhemmin).

Tässä tämän aamun aamupala:

Viiliä, pakastemustikoita (ehdottomasti kotimaisia!) ja hunajaa -nam!

Marjat, olivat ne sitten mustikoita, puolukoita, karpaloita, vadelmia, mansikoita, herukoita tai mitä tahansa luonnon antimia, maistuvat minusta parhailta kohmeisina, kuten kuvasta näkyy. Tänä aamuna oli onni nauttia aamupala terassilla auringonpaisteessa.

Ja loppukesästä sitten metsään keräämään marjat pakkaseen!

Suriseva kirjekuori

Sain eilen surisevaa postia. Neljä mehiläiskuningatarta saapui seuralaisineen kirjepostina. Kuningattarilla oli pitkä matka takana aina Italiasta asti ja ne olivat ymmärrettävästi hieman poissa tolaltaan. Mehiläiset matkustavat pienissä muovihäkeissä, jossa on myös ruokataikinaa matkaevääksi. Nyt kuningattaret ovat uusissa pesissään tutustumassa valtakuntiinsa. Vapautan ne häkeistä parin päivän päästä, liian nopea tutustuminen voisi johtaa hengen menetykseen.

Uudet pesät ovat nk. jaokkeita, tein niitä kolme kappaletta nyt toukokuussa. Jaokkeeseen otetaan peitettyjä sikiökakkuja ja mehiläisiä vanhoista pesistä sekä ruokaa riittävästi. Nyt ne ovat odotelleet emoa muutaman päivän ja toivon, että ottavat emon hyvin vastaan. Jaoke ei tänä kesänä ehdi varmaankaan kerätä hunajaa niin paljon kuin vanha pesä, mutta ehkä jotain kuitenkin.

Mehiläiskuningattaren matkahäkki

Reilu viikko sitten TAMKin Liiketalouden opiskelijat ideoivat Metsärinteen Hunajalle markkinointisuunnitelmaa. Kiitos vielä kaikille osallisille, jos satutte tätä lukemaan! Sain paljon hyviä ideoita ja valmiitakin juttuja, esim. QR-koodin, joka tulee näkymään syksyllä hunajapakkauksissa.

Ja tänään olin Hirsilän koululla kertomassa 5. -6. luokan oppilaille mehiläisistä ja hunajasta. Oli kiva vierailla koululla ja ilo huomata, että hunaja oli tuttu tuote monessa perheessä.

Mielestäni kotimaisella hunajalla on mahdollisuus moninkertaistaa menekkinsä, kun vaan kuluttajat tietävät, mihin kaikkeen sitä voi käyttää ja mitä hyviä ominaisuuksia hunajalla on verrattuna esim. sokeriin. Tässä on työsarkaa, mutta huipputuotetta on mukava markkinoida!

Kaluston huoltoa

Nyt alkaa kevät olla kunnolla vauhdissa ja pajut kukkivat runsaasti. Mehiläisten myötä paju näyttää minusta oikein kauniilta kukkiessaan. Ja tältä näyttää mehiläispesä tähän vuoden aikaan. Jengiä on aika mukavasti, mutta mahtuvat vielä hetken yhteen laatikkoon.

Kävin viime viikolla hankintamatkalla Mesimestareilla, mehiläisten hoitoon tarvitaan jos jonkinlaista välinettä ja vimpainta. Pääasiassa auto täyttyi styroxista, kun ostin uutta pesäkalustoa. Kovasta styroxista valmistetut pesälaatikot ovat paljon kevyempiä käsitellä kuin vanhat puiset laatikot.

Vanhaa kalustoa pitää myös huoltaa. Tänään aloitin vanhojen, tummien kakkujen sulatuksen. Kakku tarkoittaa mehiläisslangissa puulistojen ympäröimää mehiläisvahalevyä, johon mehiläiset rakentavat kennostoa, munivat ja keräävät hunajaa. Ajan myötä kakut tummuvat ja sulatetaan, puiset kehät uusiokäytetään ja vahakin menee minulla muovisten kakkujen pinnoittamiseen (tai voisihan niistä tehdä kynttilöitä, jos osaisi, mutta se on toinen tarina...)

Kakkujen sulatus tapahtui viimekesänä aurinkosulattimella, mutta kun aurinko ei juuri paistanut, ei homma toiminut. Tänään kokeilin vanhan mehumaijan pro-versiota, pro tarkoittaa tässä puolen metrin korotusrengasta, jotta kakut mahtuvat pöntön sisälle. No ei mehumaijakaan mikään tykki ollut, mutta sulatin muutamassa tunnissa saman määrän kakkuja kuin viime kesänä yhteensä. Työ piti lopettaa, kun mehiläiskaverit alkoivat kiinnostua liikaa hommasta ja tunkea kuumaan vahaan. Vahansulatus on aika sottasta puuhaa, joten se on helpompi tehdä pihamaalla.

Pihallemme ei ole pudonnut avaruusromua, vaan tämä on vahasulatin, mehumaija uusiokäytössä.

Mehiläishoidon peruskurssilla opettaja sanoi, että mehiläistarhaajat tuppaavat olemaan nuukaa väkeä ja nikkaroivat kaikenlaista tee-se-itse -meinigillä ja mahdollisimman edullisesti. Nyt ajatuksen ydin on kirkastunut minullekin. Olisi siellä tarvikeliikkeessä ollut hieno kiiltäväkylkinen höyrysulatin, mutta ehkä tämä vuosi mennään tällä härvelillä :)

Muumipuku

Mehiläistarhaajan suojapuvussa olisi kyllä tuotekehittelylle tarvetta. Minun pukuni on perinteisen valkoinen ja sitä saa pestä koko ajan, ainakin jos haluaa sen muistuttavan edes hiukan alkuperäistä väriä. Onhan niitä keltaisia ja vaaleanruskeitakin, mutta yhtäkaikki arkoja värejä. Luin mehiläishoidon kirjasta, että mehiläiset eivät erota punaista väriä. Miksi puku ei voisi olla punainen? Välillä on hetkiä, jolloin toivoisi olevansa mehiläisten silmissä näkymätön...

Puvun malli on myös tosi pukeva. Hääräsin tässä kerran ulkona mehiläispuvussani, kun eräs (miespuolinen) tuttu ajoi pihaan. " No mikäs muumi siellä touhuaa?" kuului kommentti. Muumi!

No onhan puku käytännöllinen ja suojaa  pistoilta. Ja etenkin kesällä hyvin lämmin, kun vielä pukeutuu kumisaappaisiin ja asianmukaisiin pitkävartisiin käsineisiin. Jokainen vetoketju täytyy muistaa sulkea loppuun asti, mehiläisillä kun on taipumus löytyy pienetkin kolot ja ryömiä sisään.

Alla on kuva meidän "Muumipeikosta", sen verran vieläkin sieppaa tuo muumijuttu, että en ilennyt laittaa omaa haalarikuvaa näytille ;)

Kuhnureita ja kuningattaria

Olisi aika tarkistaa, onko mehiläispesien kuningattaret hengissä talven jäljiltä. Helpoiten se käy, kun avaa pesää sen verran, että näkee, onko siellä munia tai toukkia. Emoa on kaiken kaikkiaan vaikea löytää tuhansien mehiläisten seasta. Siksi sille yleensä tuikataan maalitippa selkään, mutta kerron merkkaamisesta enemmän, kun pääsen taidoissani niin  pitkälle.

Kuningatar on mehiläisyhdyskunnan sielu ja sydän. Ilman kuningatarta pesä tuhoutuu ennemmin tai myöhemmin. Mutta ei kuningattaren elämä helppoa ole. Kuningatar on pesän palvottu keskipiste niin kauan kuin muninta sujuu, sillä emon tehtävä on munia, munia ja munia. Kun ikää tulee ja munia putoilee harvemmin, mehiläisyhdyskunta tylysti tappaa vanhan emon ja kasvattaa uuden (ellei hoitaja ole tehnyt sitä jo aiemmin). Kuningattaren elämän huippuhetki on se, kun se nuorena tyttönä lähtee häälennolle. Sen jälkeen elämä onkin vain munimista, ja emo myös lihotetaan niin paksuksi, että se ei jaksa juuri lentää. Onneksi, sillä viime kesänä pudotin yhden emon pesästä maahan, siellä se vilisti heinikossa, mutta ei päässyt lentoon...

Kuhnurit ovat yhdyskunnan Äijiä. Kuhnurit eivät osallistu pesän töihin, vaan lähinnä odottavat, koska olisi aika lähteä häälennolle. Ja kun onnenhetki koettaa, seuraa äkkikuolema ainakin niille, jotka ova päässeet tosihommiin. Syksyllä, kun ruoka alkaa luonnossa vähetä, kuhnurit poistetaan pesästä. On aika hurjan näköistä hommaa, kun paksua kuhnuria raahataan yhdessä tuumin ulos pesästä. Hyödytön mikä hyödytön. Ja siksi emon merkkaamista kannattaa opetella aluksi kuhnureilla.

Työmehiläiset ovat pesän duunareita, jotka hoitavat rakennushommat, vartioinnin, siivouksen, ruuan hankinnan ja lasten hoidon. Ja siinä sivussa ruokkivat ja viihdyttävät kuningatarta. Mutta työläisissä on pesän voima. Kun ne yhdessä päättävät laittaa emon hengiltä, lähteä ryöstämään naapuripesää tai vaikka vähän pelotella hoitajaa, tulosta syntyy.

Mehiläisyhdyskunnan rooleissa on helppo nähdä yhtäläisyyksiä esimerkiksi roolitukseen julkkismaailmassa, työyhteisöissä tai öhöm, vaikka perhe-elämässä. Ja mikä on oma roolisi? Itse taidan tyytyä duunarin osaan ;)

Kevättä odotellessa

Katsoin 10 päivän sääennustetta; mehiläishoitajan näkökulmasta aika masentavan lumista ja koleaa säätä on luvassa seuraavat päivät. Kävin viikonloppuna vaihtamassa puhtaita pohjia pesille ja laitoin samalla lisäruokaa tarjolle. Luonnon antimia eli aluksi pajun siitepölyä ei taida olla saatavilla vielä aikoihin. Siitepöly kun ei tule niistä kauniista pääsiäispajunkissoista, vaan keltaisista hahtuvapalleroista, joita on pajuissa yleensä vapun kanttiin. Meidän pellonpientareilla saavat nyt pajut vapaasti rehottaa!

Pesien pohjat olivat täynnä kuolleita mehiläisiä, kaikki kun eivät selviä talven yli. Pyörtyneitä yksilöitä oli hangellakin jonkin verran, ensimmäinen lento keväällä on kova reissu: suoli pitäisi tyhjentää, valo häikäisee pesän pimeyden jälkeen ja ilma kohmettaa nopeasti. Osa mehiläisistä kirjaimellisesti hoipertelee ulos pesästä ja osan kohtalo on tuupertua hangelle.

Pesien pohjat raavin puhtaiksi, pesin, desinfioin ja puupohjat vielä liekitin pöpöjen tappamiseksi. Kelpaa siinä mehiläisten odotella kauniita lentosäitä siivotussa mökissä. Itse asiassa siellä pitäisi olla jo emon olla hommissa, eli uutta sukupolvea saattaa olla jo toukka-asteella. Koska ilma oli niin kylmä, en häirinnyt pesän elämää enemmillä tutkimuksilla. Ruoka-menu on valmista sokeritaikinaa, jota laitoin pesään reilun kilon verran näin alkuhätään. Voi kumpa se kevät nyt oikeasti alkaisi!

Alku

Monia on kiinnostanut, miksi hurahdin mehiläisiin. Ehkäpä siihen tulee vastauksia tarinoiden myötä. Kirjoittelen tähän blogiin tarinoita mehiläisistä, hunajasta ja kaikesta asiaa sivuavasta. Samalla jää muistoja ja kuvia talteen myös itselleni.

No mistä tämä kaikki lähti alkuun? Lehtiartikkelista, jonka luin syksyllä 2011. Artikkeli kertoi naisesta, joka oli mehiläistarhaaja. Juttu kolahti minulle kovaa, tässä olisi jotain (minulle) uutta ja haastavaa tekemistä, jossa voi yhdistää luonnon parissa toimimisen ja pienimuotoisen tuotannon. Ja hunaja, nam, siitä olen tykännyt aina!

Seurasi Tuota omat hunajasi -kurssi talvella 2012, ensimmäisen pesän haku kotiin toukokuussa ja yllättäen seitsämän pesän kaupat kesäkuussa. Pienimuotoiseksi tarkoitettu aloitus muuttuikin hieman isommaksi kokeiluksi. Nyt on viime kesän hunajat syöty ja aloittelen aina enemmän innoissani toista hoitokautta. Ja intoa lisää kuukausi sitten käynnistynyt Mehiläistarhaajan ammattitutkintoon tähtäävä koulutus Mustialassa. Jos minusta tuleekin ihan oikea mehiläistarhaaja...

Siinä se on, ensimmäinen mehiläispesä keväällä 2012.