Hain ensimmäisen mehiläispesäni neljä vuotta sitten. Oli kiva opetella jotain ihan uutta, olla täysin noviisi. Vaikka nyt on mehiläistarhaajan ammattitutkinto takana jo toista vuotta, niin ei tässä ihan professionaaleja vielä olla...
Aina silloin tällöin tulee tarve siirtää pesiä ja ongelma on se, että kerralla pitäisi siirtää yli kolme kilometriä. Jos siirtää lyhyemmän matkan, pesän lentomehiläiset palaavat vanhaan paikkaan. No, aina täytyy testata ja onhan tämä tehty ennenkin... Nyt piti siis siirtää pesiä mansikkatilalla noin 200m ja kun se ei olisi onnistunut, päätin tuoda kotoa uudet pesät uuteen paikkaan ja viedä vanhat kotiin. Ja välimatkaa oli tällöin linnuntietä reilut 2 km, melkein siis 3 km.
Siirto tehtiin toukokuun alkupuolella, kun sattui lämmin jakso ja paju kukki nätisti. Siirtäminen pitää tehdä illalla, kun mehiläiset ovat palanneet pesään. Operaatiossa kului pari tuntia ja kaikki meni ihan mukasti, pari päivää. Sitten viikonloppuna, äitienpäivän aaattona, kun odotimme mökillä vieraita grilli kuumana ja sauna lämpiämässä, tuli puhelu: täällä on aika paljon mehiläisiä täällä vanhalla paikalla.
Jep, tytöt olivat päättäneet palata kotiin! Onneksi vaan osa. Pesälaatikoiden puuttuessa ne olivat kerääntyneet ryppääksi ladon kulmaan ja varmaan suunnittelivat pesän rakentamista nurkkalautojen väliin. Olin silti aika lailla varma, että emo ei ollut mukana. Laitoin alle tyhjän pahvilaatikon, jossa oli talviruokakakku ja kas, tytöt lähtivät kauniisti marssimaan laatikkoon. Vähänkös mehiläistarhuri oli tyytyväinen: laatikko kiinni ja autoon ja takaisin grillaamaan.
Mehiläiset olivat yön kellarissa ja aamulla avasin laatikon mökkipesien vieressä. Pikkuhiljaa mehiläiset lähtivät laatikosta, talviruoka ei tuntunut kiinnostavan ketään eikä tappelua syntynyt. Ilmeisesti siirretyt mehiläiset pääsivät liittymään mökkipesiin, ainakin näin toivon.
Jännittävä mehiläiskesä taas aluillaan!
